Lasse Hoikka ja Souvarit ovat laulattaneet suomalaisia jo 45 vuoden ajan. Se tarkoittaa miljoonia ajokilometrejä, tuhansia Souvarit-perheen jäseniä ja satoja levytettyjä lauluja.

– Tansseissa käy paljon ikääntyneitä, jopa 90-vuotiaita. Olen alkanut ajatella, että tanssittaminen on myös terapiatyötä. Musiikki tuo muistoja mieleen.

Souvarit-perheen tuntee sinisestä huivista. Souvarit esittää Sininen huivi-valssin kaksi kertaa illassa, ilta päättyy aina tuttuun valssiin.

– Vuosikausia Souvarit-perheeseen kuulunut pariskunta oli meitä kuuntelemassa, ja tanssiminen ei enää onnistunut. He seisoivat lavan vieressä käsi kädessä. Rouvan muistisairaus oli jo pitkällä, mutta siinä hän lauloi Sinistä huivia sininen huivi kädessään.

Lasse Hoikka tietää, että 1940-50-luvuilla syntyneillä ja heitä vanhemmillakin sanat ovat muistissa, vaikka heillä olisikin jo muistisairautta ja puheen tuottaminen olisi vaikeaa.

– Musiikki tuo sanavaraston esille. Musiikilla on suuri vaikutus kokonaisvaltaisesti muistiin ja aivoterveyteen.

Lasse Hoikan mielestä liike on lääke ja tanssiminen on hyvää liikuntaa. Suomalainen paritanssikulttuuri on hänen mielestään ainutlaatuista maailmassa, ja sitä pitäisi vaalia, mutta myös tanssiväki ikääntyy.

– Ennen mentiin tukka putkella, tanssittiin ja tuli hiki ja myös me muusikot käytimme paljon alkoholia. Nyt tanssiväki on vanhentunut, siistiytynyt ja rauhoittunut. Jätin itsekin alkoholin pois 16 vuotta sitten.

Lasse Hoikka on innokas liikkuja. Omaa aivoterveyttään hän vaalii myös nukkumalla riittävästi, mikä ei keikkaillessa aina onnistu.

– Rytmi menee helposti sekaisin, kun nukkumaan pääsee vasta aamukolmelta tai -neljältä. Pyrin palauttamaan rytmin vapaa-ajalla. Käyn salilla, kävelen paljon luonnossa. Niin kauan kuin jaksan liikkua, liikun.

Laulujeni Lappi syntyi tarpeeseen

Kaikki eivät halua lähteä esimerkiksi Saariselän monotansseihin kuuntelemaan Souvareita. Seitsemän vuotta sitten Lasse Hoikka ja Jouni Ruokamo alkoivat miettiä, mitkä heidän esittämistään kappaleita voisivat sopia esitettäväksi Saariselän kappelissa.

– Jounihan on taustaltaan kanttori. Laulujeni Lappi-ohjelmisto on tuttuja iskelmiä ja muutamia hengellisiä lauluja. Niissä kaikissa on jokin sanoma meille kaikille. Kappeli oli aina täynnä. Ihmiset halusivat tulla hiljentymään ja kuuntelemaan Jounia ja minua.

Laulujeni Lappi on myös Lasse Hoikalle tärkeä ohjelmisto.

– Tiedän, mistä laulan, sillä olen kokenut paljon Lapin kala- ja vaellusreissuillani. Lappi antaa meille mielihyvää. Tässä tunnen, että olen sellaisella asialla, että se vaikuttaa niin kuulijan kuin minunkin mielenterveyteen ja jaksamiseen. Näitä konsertteja on mukavaa tehdä.

Jaa tämä sivu: